Miten minusta tuli juoksija

 

Miten minusta tuli juoksija – ja myöhemmin maratoonari

Liikunta osana elämää

Olen ollut aina liikunnallinen, vaikken ole koskaan harrastanut joukkueurheilua tai kuulunut urheiluseuraan. Liikunta on kulkenut mukanani enemmän omassa rytmissä ja omilla ehdoilla.

Lapsuuden ja nuoruuden liikunta

Lapsuudessa ja nuoruudessa liikunta oli luonnollinen osa arkea. Olin liikkuva lapsi, vaikken koskaan pelannut missään joukkuessa. Pelasin naapuruston poikien kanssa katusählyä, jalkapalloa, jääkiekko yms. Teini-iässä pyöräilin pitkiä lenkkejä sekä harrastin taekwondoa. Olen aina ollut liikunnallinen, vaikkei liikunta ole ollut tavoitteellista tai suunniteltua.

Saliharjoittelu aikuisiällä

Aikuisiällä liikunta pysyi mukana, mutta muoto vaihteli. Kävin useita vuosia 2–3 kertaa viikossa salilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Kipinä salille käyntiin tuli toistuvista selkäsäryistä, sillä työni oli istumatyötä. Saliharjoittelun tavoitteena kehittää lihasvoimaa ja ylläpitää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Harjoittelu toi arkeen säännöllisyyttä ja piti kuntoa hyvällä tasolla, mutta juoksu ei vielä tuolloin kuulunut elämääni millään tavalla.

Ajatus puolimaratonista

Vuonna 2017 tilanne muuttui yllättävästi. Työkaverini ehdotti, että lähtisin mukaan Helsinki City Running Dayn puolimaratonille. Ensireaktio oli epäusko – en ollut koskaan harrastanut juoksua, olin pyöräillyt ja kävellyt paljon. Minkä ansioista aerobinen peruskunto mahdollista juoksuharjoittelun aloittamisen. Nyt kalenterissa oli toukokuulla kalenterimerkintä puolimarton. 

Minulla oli kuusi kuukautta aikaa valmistautua elämäni ensimmäiseen juoksutapahtumaan.

Ensimmäiset juoksulenkit

Alku ei ollut helppo. Ensimmäiset juoksulenkit olivat lähinnä kävelyn ja juoksun yhdistelmiä. Juokseminen tuntui raskaalta, hengitys katkesi nopeasti ja keho protestoi uutta rasitusta vastaan. Kyselin aktiivisesti vinkkejä harjoitteluun työkaveriltani ja päätin lopulta palkata itselleni personal trainerin, joka neuvoi minua juoksussa ja laati minulle lihaskunto-ohjelman. Ohjelma tuki juoksuvoiman kehittämistä ja kasvatti samalla kestävyyskuntoa.

Askel kerrallaan eteenpäin

Vähitellen kehitys alkoi näkyä. Jossain vaiheessa jaksoin juosta ensimmäisen kokonaisen kilometrin. Pikkuhiljaa matkat pitenivät, ja lopulta myös viisi kilometriä alkoi tuntua mahdolliselta. Jokaisella lenkillä tapahtui jotain pientä mutta merkityksellistä: vauhti tasaantui, juoksu tuntui hallitummalta ja ajatus puolimaratonista ei enää tuntunut täysin mahdottomalta.

                                           Kuvituskuva, lähde:istock 

Kun juoksu alkoi tuntua omalta

Lopputalvesta juoksu alkoi jo sujua ja tuntua aidosti mukavalta. Askel keveni, hengitys tasaantui ja lenkeille lähteminen ei enää vaatinut itsensä suostuttelua. Juoksukärpänen oli purrut – ja tällä kertaa todella kovaa.

Kohti maratonia

Puolimaraton oli selkeä käännekohta. Juoksu jäi osaksi arkea, ja vuonna 2022 aloin ensimmäistä kertaa haaveilla maratonista. Ajatus tuntui vielä kaukaiselta, mutta samalla innostavalta. Vuonna 2023 aloitin harjoittelun suunnitelmallisemmin, ilman kiirettä mutta selkeää tavoitetta kohti. Siitä alkoi matka, joka johti maratoniin ja lopulta myös tämän blogin syntyyn.

Matka jatkuu

42 km maailmaa kertoo juoksusta ja kaikesta siitä, mitä matkan varrella tapahtuu – askelista, oivalluksista ja siitä, miten pitkälle voi päästä, kun uskaltaa lähteä liikkeelle. Seuraavassa postauksessa kerron kokemuksistas ensimmäiseltä puolimaratonilta sekä mitä tekisin toisin tänä päivänä. Toki vuosia on jo useampia, mutta ensimmäisen tapahtuman muistaa aina, eikö ?